No niin, joskos kokeilisi uusiksi tätä kirjoittelua, jos nyt vaikka olisi parempi tuuri?

Joulu tuli ja meni. Viimeisinä päivinä alkoi olla jo sellaista lapsuuteni joulujen tunnelmaa, kun hommia riitti yötä myöten ja pinna alkoi "vähän" lyhentyä. Äidilläni on aina ollut valtava joulustressi ja niinpä joulua edeltävät päivät muut liikkuivat hiiren hiljaa ja tottelivat salamana. Vähän samaa fiilistä oli siis meilläkin. Onneksi mies osaa ihan omatoimisestikin siivota ja järjestellä. <3

Jouluaatto meni mukavasti, mutta nopeasti. Kun lahjat oli riivitty auki iski perinteinen "tässäks tää nyt oli?"-fiilis. Se tuntuu tulevan joka vuosi voimakkaampana. Kaipa sitä sitten lataa sellaiset odotukset jouluun? Tiedä häntä.

Joulupukki oli jokatapauksessa erittäin anteliaalla tuulella, vaikka oltiinhan me tosi kilttejä oltukin. ;-) Mieheltä sain mm huoneeseeni julisteita. Huoneenihan on vaaleanpunainen ja olen siitä koko ajan puhunut "tytön omana huoneena". Ja tyttöjen huoneessa pitää kuulemma olla mies-julisteita. Mistään säädyttömyyksistä ei sentään ole kyse vaan parin suosikkinäyttelijäni julisteista. Iiihanaa!!! Muutenkin lahjoja tuli laidasta laitaan, hyödyllisiä ja vähemmän hyödyllisiä. Kiitokset vaan kaikille! Erityiskiitos vielä Rebekkalle, joka yllätti mut täysin joulupaketillaan; perjantaina postissa odotti ihana helmikaulakoru ja samaa sarjaa korvikset. Helmistä muodostuu pieni enkeli. Pitää yrittää kuvata nämäkin jossain kohtaa.

Ja sitten niitä itsetehtyjä joululahjoja. Melkein kaikki suvun naiset saivat tänä vuonna siis ostoskassin ja joulusaippuan:
1157916.jpg

1157915.jpg

Laukkuja tein 10. Saippua taas on tehty aikaisemmasta punaisesta saippuasta; silppusin sen ja sulatin pelkkää massaa. Yhdistin massan + palaset -> joulusaippua. Vähänhän tuossa on ilmakuplia eikä muutenkaan ole täydellinen mutta ainakin kotona koekäytössä toimi hyvin.

Miehen siskonpojalle tein hämähäkkilapaset. Lankana Novitan Huopanen, neulahuovutkseen käytin jotain toista lankaa, jonka nimeä en muista. Lankaa kului kaikkiaan 87g, ohje Huopasen vyötteestä.
1157908.jpg

Ja jokaisen muotitietoisen lainvalvojan perusväline on tietenkin maripamppu! Näitä valmistui kaksi. Pohjana siis peruspamppu, jonka mies sprayasi valkoiseksi ja mä sitten lisäsin lakan kanssa nuo unikot. Ainakin meillä jouluaan viettänyt lainvalvoja vaikutti kovasti ihastuneelta lahjaan. :)
1157910.jpg

1157911.jpg

Ja sitten ostolahjojen kimppuun. Serkulle jo aiemmin mainostamani rannekoru Seccosta. Tehty vetoketjun veto-osista, sisällä kuminauha, joten mahtuu isompaankin ranteeseen. Oli kuulemma saanut metallinpaljastimet huutamaan iloisesti Helsinki-Vantaalla eilen aamuna. :) 1157914.jpg

Samasta kaupasta tarttui mukaan vielä toiselle serkulle hiuspompulat, nämä tehty näppiksen nappuloista. Nappuloina T, koska saajan nimi alkaa T:llä.1157912.jpg

Nyt kun vielä saa tehtyä joulun jälkeen toimitettavat lahjat niin sit voikin alkaa suunnitella ensi vuoden lahjoja! :D

Hyvää loppuvuotta + tulevaa vuotta!