Sniikerit siis valmistuivat. Lankana seiskaveikka moniväri. Ja kuten kuvasta huonosti näkyy, sukat ovat vihreät. Tällä hetkellä työn alla on uusimassa Novitassa olleet lasten sukat (monessakohan Novitan lehdessä EI olisi lasten sukkia? Tuntuu, että niitä on joka lehdessä!) Trinidadilaisen kirjekaverini keväämmällä syntyvälle siskontytölle. Mukaan pakettiin on lähdössä myös ihan ostokamaa, yritän etsiskellä suomen lipulla tai muulla suomilogolla varustettua lastenvaatetta. Ideoita otetaan vastaan. Niin ja se kuva:
353313.jpg
Tänään herättiin miehen kanssa aikaisin ja lähdettiin Hyvinkäälle. Tarkoitus oli käydä ostamassa Hyvinkään Starkista vähän remppakamaa tulevaa remonttia varten, mutta pettymykseksemme kauppa olikin melko pieni, emmekä sitten siellä sen ihmeemmin jaksaneet kierrellä. Etsimme myös hetken aikaa "jossain" Tampereentien varressa olevaa liikettä, joka ostaa jäännöseriä eri keittiö- ja kylpyhuoneliikkeistä, mutta en saanut sen tarkkaa sijaintia mieleeni, joten etsintä ei tuottanut tulosta. Tosin en tiedä, onko moista liikettä enää edes olemassa...
Loppupäivä meni tiukasti sisätiloissa upeasta kelistä huolimatta, ja keskityin päättötyöni tekemiseen. Sainkin sen melko hyvää tilaan, pitää töissä vielä muutama asia tarkistaa, jonka jälkeen voin antaa sen eteenpäin tarkistettavaksi. Sen jälkeen onkin sitten enää yksi tentti, ja taas yksi tutkinto on plakkarissa.
Maanantaina töissä aloittaa seuraajani, ja jahka olen hänet saanut perehdytettyä nykyisiin tehtäviini, saan siirtyä firman talousosastolle! Niitä hommia en ole ennen tehnytkään, joten hieman jännittää. Muut työntekijät osastolla ovat kuitenkin tosi mukavia, joten uskon homman lähtevän käyntiin ihan hyvin.