Vaikka keli onkin täällä pääkaupunkiseudulla IHAN järkyttävän kamala. No, viikonlopuksihan luvattiin pakkasta, ainakin jossain säätiedotuksesta, joten sitten varmaankin luistelllaan. Meillä "maalla" on vielä lunta vaikka ja kuin, mutta Helsingissä sitä ei sit enää näykään.

Käsityörintamalla on hiljaista. Yhden sniikerin sain valmiiksi tällä viikolla ja eilen aloittelin sen paria. Ihastuin malliin aika kympillä, pitäisi vaan keksiä, että kelle niitä voi tehdä, kun en niitä itse kovin montaa paria tarvitse. Käsitöitä rajoittaa myös se, että olen kieltäytynyt aloittamasta mitään isompaa, ennen kuin päättötyö on tehty. Tämä viikonloppu olisikin tarkoitus käyttää työn viimeistelyyn, jotta saan sen työpaikalla eteenpäin kommentoitavaksi. Materiaalit ja haastattelut ovat olleet valmiina jo pienen iäisyyden, mutta en vain ole saanut aloitettua. :oops:

Tulevasta rempasta keskustellaan ensi viikolla vuokraisännän kanssa. Vähän jännittää, millaisin aatoksin hän meidän suunnitelmat ottaa vastaan, talohan olisi muuttamassa aika reippaasti sisäistä ilmettään...