Eilen käytiin katsomassa tulevaa kotiamme, otettiin vähän kuvia, ja mittailtiin kaappien ovia vaihtoa ajatellen. Remontista tulee valtava, ja se vähän pelottaa. Onneksi kuitenkin remppoja on jo muutama takana, ja tuttavapiirissä on remppataitoista porukkaa. Odotan remontin alkamista vähän kauhunsekaisin tuntein; toisaalta on ihanaa päästä muuttamaan ISOON kotiin yksiöiden ja kaksioiden jälkeen, mutta toisaalta remontissa on niin monta liikkuvaa osaa, jotka vielä ovat ihan hämärän peitossa. No, helmikuun loppupuolellahan sen sitten näkee, miten hommat lähtevät etenemään.
Ohessa vielä kuvaa tulevasta valtakunnastani. Kodinhoitohuone muuttuu mun askarteluhuoneeksi. Oikealla sivustalla näkyvä ovi (kylpyhuoneeseen) laitetaan umpeen, ja oikeaan nurkkaan olen suunnitellut isompaa pöytää kankaiden yms. leikkaamista varten. Vähän on sekaista vielä tässä vaiheessa. :D
332944.jpg
Samalla reissulla käytiin vanhemmillani, jossa äiti virkkasi jotain pienen pientä pitsinauhaa. Nättiä sellaista. Jotenkin toi virkkaaminen on mulla vielä vähän hakusessa, mutta enpähän sitä ole kauheasti harjoittanutkaan. Sain myös luovutettua eteenpäin miehen siskon pipon. Pipo oli sopiva, ja nyt työn alla on toinen pipo Jatan ohjeella.
Viime viikolla meille muutti myös uusi kamera entisen rotjon tilalle. Kyseessä on ihanan pieni ja söpö Panasonic DMC-FX01. Kuvaaminen on vielä ihan hakusessa, mutta ehkäpä se siitä!