Jaaha. Viikko olisi taas alussaan. Perjantai pitäisi olla vapaata, joten sitä odotellessa.

Eiliset synttärit meni hyvin, ruokaa oli riittävästi ja tuntui vieläpä maistuvankin. Kovasti vaan kiitoksia Ullan unelmille ja Viljaanalle resepteistä. Loppuilta menikin sitten jämiä syödessä ja sohvalla rötvätessä... :D

Käsityöt etenivät hieman viikonlopun aikana. Kynsikkäistä puuttuu vielä peukalo, muut sormet tehty. En viitsinyt aamun työmatkalla ruveta poimimaan silmukoita, joten aloitin parin teon. Harmi vaan, että puikkoja tarttui aamulla matkaan yksi liian vähän, mutta hyvinhän noita neljälläkin puikolla tekee.

Sain myös aiemmin ostamieni kankaiden reunat huoliteltua ja käytin ne koneessa. Nyt pitäisi kutistumiset olla kutistuttu ja tänään olisi tarkoitus aloitella tätä. Ohjeen olen löytänyt jo tovi sitten, mutta mikä lie aikasyöppö estänyt toteutuksen. Ompelukone rupesi kyllä vähän ryttyilemään langankireyksien kanssa, enkä tietenkään löytänyt käyttöopasta siihen hätään. Nyt on kuitenkin käyttöohjekin tallessa ja ilokseni huomasin, että olin ihan oikeita nappuloita yrittänyt säätää.

Nyt kuitenkin töiden kimppuun että saan pidettyä sen perjantain vapaana. ;-)

Ja vielä: Valtaisat synttärionnittelut rakkaalle miehelleni!! <3