Keikka oli hieno. Lyhyt, mutta hyvä. Hieman harmitti, ettei vanhemmilta levyiltä soinut kuin hitit, mutta hyvä oli silti. Mieskin tykkäsi ja tykkäämistä saattoi edistää Rihannan niukka pukeutuminen.. :D No mikäs siinä, ulkonäkö ainakin riittää moiseen pukeutumiseen. Sain vielä julisteenkin, joka menee huoneen seinälle ”poikajulisteiden” seuraksi. Keikalla oli hauska huomata, että slowareissa heilui entisen sytkärin sijaan kännykät. Hienon näköistä, kun puoli katsomoa on valaistu kännyköiden avulla. Ikäjakauma oli, kuten vähän aavistelinkin, melko nuori, mutta oli siellä tällaisia vanhempiakin immeisiä seuraamassa. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kotona odotti vielä pakettikortti, jonka haen tänään. Mitään en ole muistaakseni tilannut, joten epäilen SNYn olleen asialla!

 

Lauantaina palattiin sitten jo nopeasti maan pinnalle, kun appivanhemmat tulivat yökylään klo 11:45. Juuri saanut aamukahvin juotua... No, päivä meni kuitenkin melko kivuttomasti, kun pystyttiin ”vahtimaan” haukan lailla koko ajan. :D Valvonnan lomassa sain edistettyä SNY:n maaliskuun ja huhtikuun paketteja ja kaverin sukissakin pääsin varteen asti (neulottu kärjestä). Ne siis valmistuvat tällä viikolla. Jei!

 

Draamaa lauantaihin lisäsi pieni kävelylenkkini. Unohdin kauppareissulla virpomisnamit, joten lähdin niitä hakemaan läheiseltä kiskalta lumimyrskyä uhmaten (= taivaalta tipahteli muutama hiutale). Ennen kiskaa huomasin, että perässäni käveli mies, jonka oikea käsi nyki voimakkaasti. Kiristin tahtiani, koska meilläpäin liikkuu ties millaista avohoitopotilasta. Kävin kiskalla ja jatkoin matkaa kotiin. Näin miehen kävelevän nyt edelläni, tosin kauempana. En pitänyt mitään kiirettä ja mies hävisi mutkan taakse. Kunnes pääsin mutkan ohi ja näin naisen viittoilevan minulle. Mies oli saanut kouristuskohtauksen ja makasi keskellä ajotietä. Nainen oli soittanut jo hätäkeskukseen joten tehtäväkseni jäi vaan miehen pitäminen aloillaan. Siinä sitten odotettiin ambulanssia. Mies alkoi heräilemään ja pyrki voimakkaasti ylös, mutta samalla ambulanssi löysikin jo perille ja otti tilanteen haltuunsa. Jatkoin matkaa kotiin ja kun kerroin tapahtuneen puoliskolle, sain vain luennon puhelimen mukana pitämisestä... Huoh. Uskon näet edelleen, että aina ei tarvitse olla tavoitettavissa. Tietty, jos olisin ensimmäisenä saapunut paikalle, olisi puhelinta tullut kovakin ikävä. Loppu hyvin, kaikki hyvin, kuitenkin.

 

Sunnuntaina mies heitti vanhempansa lentokentälle, lähtivät kolmeksi viikoksi Espanjaan. Yhtään en ollut kade, kolme viikkoa lämpimässä, golfia pelaillen ja ympäriinsä cruisaillen. Mähaluunkansjonnekinlämpimäääään!!!! Itse kun vietettiin loppupäivä sisällä, lähinnä Gilmore Girls 7-kautta katsellen. Jei.

 

Mutta josko tällä lähtisi viikko liikenteeseen. Onneks on lyhyt viikko, näillä näkymin alan lomailun jo keskiviikkona. J