Töissä lepääminen ei sitten ihan onnistunutkaan: Viime viikolla meitä oli paikalla parhaimmillaan (/pahimmillaan) kaksi viidestä. Kolmas saapui töihin keskiviikkona, neljäs torstaina ja viides vihdoin tänään. Ihan hirveästi ei siis iltaisin jäänyt energiaa blogipäivitykseen. Mutta josko tämä tästä taas lähtisi...

Jotain on hiljaiselon aikana valmistunutkin. Koolatusta woolista muotoutui serkun tulevalle jälkipolvelle sukat Novitan kevät 2004 ohjeella. Puikkoina 3mm ja 3,5mm bambut, lankaa kului 28 g. Sitä jäi siis jäljelle huimaavat 11g!! Mitähän siitä vielä keksisi.. :D
1504743.jpg
Ihan noin kirkuvat eivät värit ole, mutta viimepäivien kuvausta on kummasti häirinnyt tuo taivaalta möllöttävä keltainen pallero. Tuntuu, ettei kaltaiselleni tumpelolle amatöörikuvaajalle mikään sää ole sopiva kuvauskeli. Hmph!

Myös anopin huivi pääsi vihdoin pingotukseen. Painoa päättelyiden jälkeen kertyi 93g, eli melkoisen pienestä huivista oli siis kyse. Tässä vielä kuviosta parempaa kuvaa (salama rulez..!):
1504744.jpg
Tällä hetkellä käsitöissä on menossa SNY:lle pikkupikku-ylläri, siitä kuvia kesäkuussa. Lisäksi erilaiset vauvanvaatteet ovat vihdoin pääsemässä suunnitteluasteelta puikoille! Ihan heti just kohta...

Viikonlopun aikana alkoi piha vihertää jo kovaa vauhtia; niin sinivuokot kuin valkovuokotkin ovat kukassa puhumattakaan istutetuista kasveista. Mm. tällainen söpöliini puskee esiin:
1504745.jpg

Siivosin viikonlopun aikana vähän rikkaruohoja jo pois (mistä niitä aina siunaantuukaan??). Rikkaruohojen keskellä oli kuitenkin todellinen sinnikkyyden näyte:
1504747.jpg
Tämä kasvi on TODELLA halunnut aurinkoon. Harmaa möhkäle on jotain remppauksen sivutuotetta; laastia, tasoitetta, betonia.. Kovaa kamaa kuitenkin. :D

Ja mitäpä olisi viikonloppu ilman pientä draamaa. Olin auttamassa äitiäni mummolan pihan haravoinnissa. Koska asuvat landella, pistettiin takapihalle lehtienpoltto-nuotio pystyyn. Huomautin kyllä päällä olevasta nurmikkopalovaroituksesta, mutta sillä ei ollut juurikaan vaikutusta. No, vettä ja muuta sammutustarpeistoa kuitenkin hommattiin paikalle. Lopetellessamme hommia aloimme sammuttamaan nuotiota. Se jäi vielä vähän savuttamaan kun lähdimme. Illalla äiti soitti, että no: Siellä on nyt sitten paloautot pihassa!! Pienoisen shokkireaktion jälkeen äiti jatkoi kertoen, että mummoni viereinen naapuri oli onnistunut polttamaan viereisen metsäläntin, jota paloautot sammuttivat. Isä oli tullut samaan aikaan paloautojen kanssa kylältä ja oli kuulemma hieman jännittänyt, kun savu nousee meiltä päin (koti-koti ja mummon koti ovat vierekkäin) ja paloautoja kaahaa paikalle useampikin!! Onneksi mitään pahempaa ei päässyt käymään. Niin ja sainhan mä sentään kesän ensimmäiset rusketusraidat hankittua samalla reissulla!

Nyt kuitenkin ultimate fightingin pariin. Ehkä siinä samalla saan SNY:n paketinkin valmiiksi. ;-) Aurinkoista vappuviikkoa!