EDIT: Kuvia lisätty loppuun


Viimeisen viikon aikana on sitten tuettu vanhempien kulttuuririentoja tasapuolisesti. Viime torstaina oli äidin kuoron kevätkonsertti. Ihan hauska oli, mutta jaksotus oli hieman hmmm... haasteellinen. Vauhdikkaasta menosta siirryttiin kirkkokuoro-meininkiin ja sitten taas Juice Leskisen musiikkiin. No, esitys meni kuitenkin hyvin ja vierailevia artistejakin oli muutama. Ja tupa täynnä, tietysti. :)

 

Eilen oli sitten vuorossa isukin ensiohjaus paikallisessa harrastelijateatterissa. Näytelmän nimi on "Perintö" mutta kirjoittajasta ei ole hajua. Ensi-iltaan on vielä muutamia viikkoja ja hyvä niin. Harjoituksista puuttui kolme näyttelijää ja loput pitivät vuorosanoja tiukasti lähellään. Näytelmä itse oli hauska, mutta vielä tarvitaan treeniä. Myös äänenkäyttöä pitää lisätä. Ja naapurissa suoritettu piiskaleikkurointi ei helpottanut kuulemista juurikaan. :D Itse kesäteatteri on hieno; hyvät penkit (niin hyvät kuin kesäteatterissa yleensäkään..), hyvä näkyvyys ja taustana Tuusulanjärvi. <3

 

Tänään vietetään töissä duunikaverin läksiäisiä. Tulee vielä huomenna paikalle, mutta aloittaa uudessa duunissaan maanantaina. Täällä on vietetty läksiäisiä nyt koko aamu. Omasta puolestani annoin työkaverille Muskatista virkatun salomonkolmiohuivin. Tuntui olevan tykätty ja saaja epäili, että joutuu taistelemaan huivista vielä kotonakin tyttäriensä kanssa. Hieman on haikeutta ilmassa, sillä ko. Työkaveri on ollut erittäin innokas ja auttavainen opastaja ja tosi mukava muutenkin. Lisäksi kuulin tänään, että minut aikoinaan taloon palkannut henkilö on myös irtisanoutunut ja lähtee juhannuksena. :( Niin ne vaan muutokset vaikuttavat ja "vanhat" työntekijät alkavat hävitä paikalta. Höh.


Muutama kuva huivista:
1598629.jpg
Tässä huivi ei näy kovinkaan hyvin, mutta väri on lähempänä oikeaa kuin seuraavassa.

1598631.jpg
Tässä kuitenkin näkyy vähän paremmin kokoluokkaa. (Paino sanalla vähän, koska en mitannut huivia). Lankaa kului 118g ja koukkuna oli 3.5mm perus-Novitakoukku.

 

Mutta tässä tämän hetken päivitys. Tallinnan kuvat odottaa vielä siirtoa kamerasta koneelle, joten niistä juttua myöhemmin. Vihdoin. ;-)