Lomalla ei ole näköjään kerennyt blogiakaan päivittää, kun on ollut niin kovasti kiire.. :D

Ensialkuun kuitenkin kiitos sekä sny-parilleni kortista (ihana lammaskortti olikin!) ja ravelry-parille tervehdyksestä. Pahoittelen, etten ole aiemmin saanut niitä kommentoitua. Mutta perille tulivat, kiitos vielä. :)

Eilen palattiin viikonloppuretkeltä miehen mökiltä. Säät oli ihan ok ja päästiin pariin otteeseen vähän melomaankin. Olipahan taas tekniikka hukassa, kun ei ole hetkeen päässyt kajakin kyytiin. Samalla kaavailtiin vähän oman mökin paikkaa, tontti kun on sen verta iso, että sinne mahtuisi omakin mökki. Olisi ainakin helpompi mennä käymään, kun olisi aina nukkumapaikka olemassa. Meidän piti jäädä mökkeilemään vielä tiistaihin asti, mutta nyt tarjolla olleet nukkumapaikat oli sen verta heikot, että päätettiin palata jo eilen.

Käsitöitä on edistynyt vallan hirmuisesti. Nooot! Mökillä sain neulottua yhden tiskirätin ja kotimatkalla virkkasin toisen. Siinähän ne valmistuneet työt sitten onkin. Näin pienennetään lankavarastoa urakalla! Aloitettuna on kyllä joululahjasukat miehen veljelle ja toisetkin joululahjasukat, mutta ohjeen suurentamisesta huolimatta sukista ei tullut riittävän isot appiukolle, joten pitää vielä fiksata. Tällä hetkellä siis toinen sukka on neulottu ja toisen sukan syndrooma on iskemässä ihan just kohta.

Keittiöremppa alkaa olla loppusuoralla. Kaapit on jo melkein kaikki seinällä (ostettiin väärän kokoinen kaappi, joten pitää käydä vaihtamassa) ja tavaratkin ovat alkaneet löytää tietään kaappeihin. Jeee! Kahden laatikon etulevyt olivat saaneet jo tehtaalla jotain röpelöä päällensä, eli ne pitää käydä myös vaihtamassa. Samoin vetimet puuttuu vielä. Tänään mies uhkasi laittavansa listoja ja sokkeleita paikoilleen, joten eiköhän tämä tästä. Nyt vaan pitäisi yrittää muistaa, mikä tavara on missäkin kaapissa... Mutta on se vaan ihana keittiö. <3

Ja sitten taas menoks. Jos saisin omasta huoneesta kaikki keittiötavarat kaappeihin, niin saisin huoneen takaisin omaan käyttöön... ;-)