Tänään menemme sukulaisporukalla oopperaan katsomaan Sevillan Parturia. Lähtijöitä on kymmenkunta, ainakin omien tietojeni mukaan (:D ), joten suht ison porukan kanssa olemme liikenteessä. Olen käynyt oopperassa vain kerran aiemmin ja siitäkin on yli kymmenen vuotta! Mies vähän kauhisteli kun kuuli Parturin kestävän 2h 45 min ja ehdotti jo mp3-soittimen + muiden elektronisten viihdykkeiden mukaanottoa. Ne jäivät kuitenkin kotiin.

Ja koska mies tulee hakemaan mut tänään töistä, saan napattua myös yhden työtuolin mukaani. Meillä on jo yksi duunistani ostettu työtuoli kotona ja tänään saan sitten omaan huoneeseeni tuolin. Tykkään noista tuoleista kovin. Tuoli on vähän kärsinyt päällisen osalta, mutta enköhän mä siihen jotain keksi.

Käsitöistä kerrottakoon, että kylykaverit valmistuivat eilen. Kuvaa en saanut otettua, koska kameran muistikortti oli hukassa. Samoin sain hys-hysin ommeltua eilen kuosiinsa. Siitäkin kuvia, jahka muistikortti ilmestyy. Vielä pitäisi saada ne tossut virkattua valmiiksi. Kaksinkertainen huopanen kympin koukulla on aika... epämiellyttävä.

Mies kävi eilen siellä mummonsa synttäreillä ja vaikka en itse mukaan päässytkään, sain silti lankaa! Mummo oli alkanut neuloa Kitten Mohairista huivia, mutta kädet eivät olleet kestäneet, joten lähetti langat mulle. Kaksi kerää vaaleansinistä Kitteniä kotiutui siis eilen. :) Toistaiseksi pääsevät vain lankahyllyyn, koska minkäänlaista ideaa niiden käytöstä ei ole. Muutenkin mun pitäis tehdä tälle mun mohair-himolle jotain, ei tää ole normaalia. Viime ostoskierroksella ilmoitinkin serkulleni, että pitää mut kaukana mohairhyllyistä, sitä on kotona jo ihan yli oman tarpeen.

Mutta josko sitten paneutuisi taas työtehtäviin. Hyvää viikonloppua!