Loppu- ja alkuvuoden isoimmat juhlat on nyt sitten juhlittu ja paluu arkeen on edessä. Ihan hirveätä juhlintaa ei tosin eilenkään tullut harjoitettua; käytiin miehen kanssa puoltayötä ennen katsomassa, että kyllä, raketteja näkyy ja siirryttiin takaisin sisään elokuvan pariin. :D

Jouluna meillä oli jo perinteiseen tapaan serkkuni perheineen kylässä. Tällä kertaa joukossa oli myös 5-kuukautinen poika, josta ensi kerran kuulimme juuri viime jouluna! (Tosin tietoa piti hieman kaivella, mutta kertoivathan he sitten viimein! :D) Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi: varasimme kokonaisen kalkkunan, josta saatiin jouluna syötyä puolikas rintafile...

Lahjojakin tuli oikein riittävästi. Itselleni ostin uuden objektiivin kameraan ja sen käyttöä on tullut treenattua viime päivät ihan riittävän ahkerasti. Paketeista paljastui niin pyydettyjä lahjoja (mm. rintakoru ja Kettusen Kannettava-kirja) kuin ylläreitäkin. Mieheltä sain mm. nyrkkeilysäkin! Enää pitää saada säkki kattoon kiinni ja urani kohti naisnyrkkeilyn huippua voi alkaa! Tai no, jos nyt ensiksi yrittäisi saada vaikka vaan vähän hartioihin eloa, vastapainoksi istumatyölle ja neulomiselle.

Ainoa käsitöihin liittyvä lahja tuli serkulta:
3155220771_77ac800ffd_o.jpg
Mary Oljen kirja ja hauskat suorat pyöröpuikot. :D
Itsetehtyjä lahjoja tuli anopilta:
3156055170_f8c67e07ec_o.jpg
ja pikkuveljeltä sain hienoja printattuja valokuvia. Enää pitää opetella tekemään pastiksia (vai mitä ne pahviset reunukset kuville onkaan...) Nunnu! Apua!

Käsitöitä valmistui hyvin niukasti jouluna. Sain valmiiksi ennen joulua aloitetut Sirjat:
3155259961_8f224b2285_o.jpg
Ohjeesta poiketen tein yläreunaan joustinta ja peukaloaukon tilalle tein peukalokiilan ja "oikean" peukalon. Lankana Sandnes Sisu, puikkoina 2,75 mm KnitPicksin sukkapuikot. Lankaa kului huimat 39 g.
Lisäksi valmistui yhdet satukynsikkäät joululahjaksi:
3155274817_a27a1e107f_o.jpg
Lankana Novitan Nalle, puikot 4mm sukkikset, kulutus reilu 30g.

Nyt puikoilla on hartianlämmitin miehelle. Halusin neuloa lämmittimen hartioista alaspäin. Olin jotenkin kuvitellut, että kaikki raglan neuleet olisi neulottu niin, mutta boy was I wrong! Suuntaa antavaa ohjetta tuli siis etsittyä hetkinen. Lopulta ohje kuitenkin löytyi Ullasta. Lankana Novitan Jussi. Elättelen toiveita, että lämmitin valmistuisi lähipäivinä ja että se jopa mahtuisi miehelle...

Joulun välipäivinä kamera pääsi vähän ulkoilemaan ja muistille tarttui taas mm. linssiludeorava:
3156094614_dd464a9890_o.jpg
ja sukeltava sorsa:
3155260045_415148e926_o.jpg
Muitakin kuvia tuli toki otettua, mutta ne odottavat vielä käsittelemistä.

Nonni. Tässäpä ne viimeaikaisimmat kuulumiset sitten lienevätkin. Nyt vaan opettelemaan uuden vuosiluvun kirjoitusta! Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!